Finn egypercesek

Ali Heikkilä: Tikut
  1. sija Tekstibaarin minuuttinovellikilpailussa

Läheltä kotia löytyi monta, viemäriristikon lähellä oli neljä, mutta yksi oli harmaaksi lahonnut, muut kirkkaita ja hyviä. Työnsin hyvät jäätelötikut housuntaskuun ja nostin pyörän jalkakäytävältä, Hyvät olivat kaikki samanlaisia, näyttivät jotenkin puhtailta ja virheettömiltä ja olivat siksi kerättäviä, Poljin kerrostalon pihaan ja näin että vesirännin alla kasvoi taas jo heinää.

Äiti oli pihan perällä ripustamassa pyyhkiä narulle. Menin lähemmäs. Äiti näkyi lakanoiden takaa varjona ja sen kädet etenivät narua pitkin lakanan yllä laittaen pyykkipoikia, jalat lakanan alareunan alla seurasivat aina vähän käsien etenemisen jälkeen perässä.

Sanoin:”Äiti, miksi sinä et koskaan viitsi tehdä minun kanssa mitään’’

Äidin varjo pysähtyi, tuuli heilutti lakanaa ja äidin varjo näytti loittonevan ja lähenevän.

”Voi eihän sitä etukäteen tiennyt millaista se olisi kun on lapsi”, sanoi  äiti.

Kohta äidin varjo lähti taas liikkeelle, sen kädet alkoivat laittaa pyykkipoikia lakanaan ja jalat seurata perässä.

Menin sisään ja vintille. Laitoin meidän vinttikomerossa uuden tikut kenkälaatikkoon, äärellä oli ennestään paljon, vaikka olin kerännyt vasta sinä keväänä ja vasta kun olin saanut apupyörät pois,

Minusta tuntui että oli kaksi mahdollisuutta: Jos äiti olisi tiennyt millaista se on kun lapsi tulee, se ei olisi tehnyt lasta ollenkaan. Toinen vaihtoehto oli se että jos se joka tuli, olisi ollut jotenkin erilainen, olisi kaikki muukin.

Katsoin tikkuja laatikossa ja ne näyttivät vain tikuilta. Avasin vintin ison päätyikkunan, vaikka se oli kiellettyä ja karistin tikut laatikosta.

Láng Orsolya illusztrációja

Lasse Lindqvist: Ukkosenvärinen BMW

2. sija Tekstibaarin minuuttinovellikilpailussa

Ukki ajaa aina ukkosenvärisellä BMW:llä. Hän on kaupungin nopein kuski. Ukki on luvannut opettaa minulle, miten autolla ajetaan. Kävelen ukin talolle pain. Ukki asuu isossa kerrostalossa, jossa on suuri porttikongi. Tänään otan kuvia ukin autosta uudella älypuhelimellani. Ukki seisoo talonsa kolkossa porttikongissa ja tuijottaa pienelle suihkulähteelle. Tervehdin häntä ohi kulkiessani, mutta hän ei huomaa minua, vaan seisoo paikallaan katse suihkulähteelle naulittuna.

Ukin omituinen käytös jaa vaivaamaan minua, ja niinpä käännyn kotipihallani ja kävelen takaisin ukin talolle, vaikka tiedän myöhästyväni ruoka-ajastamme.

Enää ukki ei seiso porttikongissa, mutta hän on jättänyt jälkeensä amerikkalaisten sikarien hajun. Lapset leikkivät hiekkalaatikolla suihkulähteen vieressä. Heitä ei ollut leikkimässä vielä äsken. Itse muistan leikkineeni samalla hiekkalaatikolla. Ukki aina katsoi leikkejäni porttikongista ja tuprutteli amerikkalaisia sikareitaan.

Käyn ostamassa lähikioskilta ukin lempisalmiakkia. Herra Lampinen tervehtii minua rappukäytävässä, ja minä tervehdin herra Lampista. Olin pienempänä hänen vaimonsa Odetten hoidettavana.

Soitan ukin ovikelloa. Ei vastausta. Kokeilen uudestaan: Kuluu minuutti, toinenkin, ja olen jo lähdössä pois, kun ukki viimein raahautuu ovelle tutisevana. Hänellä on risaiset verkkarit ja karu parransänki. Hän haiskahtaa. En ole tottunut sellaiseen ukkiin. Ukki ilahtuu salmiakista, mutta pahoittelee, kun on niin kovin huonossa kunnossa. Hän sanoo olleensa jo päiviä sängyn pohjalla kovien helteiden takia. Ukki pyytää minua sisään, mutta sanon, että minun on mentävä kotiin syömään. Ukki lupaa, että joku kerta menemme yhdessä ajamaan BMW:llä.

Kotimatkalla mietin, miten ukille oli voinut kasvaa parransänki, vaikka hän oli vielä hetkeä aiemmin seisonut porttikongilla parta ajettuna. Hänellä oli ollut hienot vaatteet ja tyylikäs kävelykeppi, kun nyt hän oli risainen ja haiseva.

Äitini on vihainen, kun tulen kotiin myöhässä, ja käskee minun itse lämmittää ruokani. Kerron vieneeni ukille salmiakkia ja siksi myöhästyneeni. Äiti halaa minua ja itkee vavahdellen. Äidin kyynelet valuvat selkääni pitkin. Meillä kaikilla on niin kova ikävä ukkia, äiti saa sanottua itkunsa lomasta, enkä ymmärrä, mitä hän tarkoittaa.

Láng Orsolya illusztrációja

Jukka Aulavuori: Viimeinen ateria

3. sija Tekstibaarin minuuttinovellikilpailussa

”Maistuisiko leivänpaahtimesta esiin kaivaamani juustopala?” Kysymyksen kaikuessa seinillä koko kirkossa kohisi. Ei, ääni taisikin tulla kuorsaavan Rupertin nenästä.

”Toistan, maistuisiko leivänpaahtimesta esiin kaivamaani juustopala?” tivasi Samuel naama punaisena.

Rupert säpsähti: ”Älä huuda sieraimeeni!”

”Anteeksi, luulin sitä korvaksesi. Harvan miehen sieraimet kuitenkaan ulottuvat poskelle asti.”

”Anti olla. Mitä kysyitkään?”

”Halusin vain mitä ystävällisimmin tiedustella, että maistuisiko sinulle leivänpaahtimesta esiin kaivaamani juustopala”, virkkoi Samuel, jonka äänestä paistoi eläimellinen ärtymys.

”Vai juusto! Minusta se näyttää lähinnä pieneltä rupikonnalta.”

”Eihän se kaunis ole, mutta on se ruokaa silti. Jos et halua sitä, syön sen itse.”

”Mistä sait päähäsi ajatuksen, etten haluaisi syödä sitä? Kaikkea on maistettava, eikä homeinen rupikonnan riekale lautasella ole ajatuksena sieltä pahimmasta päästä. Sitä paitsi, olisinko ripustanut kaulalleni ruokalapun, mikäli en aikoisi aterioida?” sivalsi Rupert.

”Mistä sinä ruokalapun sait?”

”No, pelasin kanttorin kanssa tammea. Sovimme, että voittaja saa ruokalapun. Hävittyäni pelin aloin viskoa miestä pelinappuloilla, kunnes hän makasi tajuttomana lattialla. Otin ruokalapun ja telkesin äijän siivouskaappiin.”

”Ymmärrän. Tuliko ketsuppi mukaan?”

”Toki. Miten niin?”

”No, jos sinä syöt ainoan löytämämme ruuantapaisen, ei auta kuin tyhjentää ketsuppipullo pakastimeen. Nautitaan se sitten jäädykkeenä myöhemmin”, totesi Samuel.

”Viisaasti ajateltu, mutta ei täällä nähdäkseni ole pakastinta. Éaita se tänne leivänpaahtimeen, katsotaan auttaako se.”

”Mieleeni juolahti parempi ajatus. Mehän olemme kirkossa. Kirkossa on oltava ehtoollisleipää”, Samuel pohti.

”Käväisen siivouskomerossa kysymässä kanttorilta, missä niitä säilytetään”, sanoi Rupert omalla hellyttävällä nasaaliäänellään. Kului pitkä tovi. Rupert palasi hämmentyneenä.

”Saitko kanttorin kakistamaan totuuden suustaan?” Samuel kysyi.

”Tavallaan. Kun avasin oven, näky ei ollut kaunis. Kanttori istui lattialla änkien samalla suunsa täyteen ehtoollisleipiä vain estääkseen meitä saamasta tarvitsemaamme ravintoa.”

”Näin ollen rynnistin suorittamaan hänelle Hemlichin otetta. Liian myöhään! Kanttori oli jo nielaissut kaiken. Oli vain yksi asia, mitä pystyin enää tekemään. Houkuttelin siis kanttorin ketsuppia hyväksi käyttäen kävelemään uuniin.”

”Voi juku! Minä haluan reisipalan! Minä haluan reisipalan!” huusi Samuel innostuneena.


Ali Heikkilä (s. 1961) on ammatiltaan toimittaja. Mänttä-Vilppulan KMV-nimisessä paikallislehdessä hän on työskennellyt vuodesta 2004 lähtien. Hänen nuoruutensa kului urheilun ja erilaisten töiden parissa. Aikuisena Heikkilä alkoi harrastaa kirjoittamista ja opiskella luovaa kirjoittamista ja myöhemmin lehtityötä Oriveden opistossa. Hänen kaunokirjallisia tekstejään on vuosien varrella julkaistu useissa eri lehdissä, antologioissa sekä muissa julkaisuissa, myös kirjoituskilpailujen tuloksena. Heikkilä kirjoittaa satuja, novelleja, kertomuksia ja esseitä.

Lasse Lindqvist (s. 1986) on suomalainen kirjallisuus-, musiikki- ja teatterikriitikko ja luova kirjoittaja, joka on valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden oppiaineesta. Vapaa-ajallaan hän pelaa ja seuraa jalkapalloa, jota hän kävi katsomassa myös häämatkallaan Unkarissa yhdessä vaimonsa kanssa. Hän pitää erityisesti Hermann Hessen kirjallisuudesta, kissoista ja mukavista ihmisistä.

Jukka Aulavuori (s. 1989) kirjoittaa novellien lisäksi pidempää proosaa sekä runoja. Häneltä on julkaistu kaksi omakustannetta: romaani Taival (2013) ja runokokoelma Näin myöhään en välitä (2015). Jukka opiskelee oikeustiedettä Helsingin yliopistossa. Hänen muita kiinnostuksenkohteitaan ovat muun muassa musiikki ja sulkapallo.

Kinga Bodor (s. 1990) opiskeli aiemmin unkarin ja suomen kieltä ja kirjallisuutta Babes-Bolyain yliopistossa. Nykyään hän on koulunkäynnin ohjaaja Eurajoen keskustan koulussa. Tulevaisuudessa hän suunnittelee kirjoitusharrastusta, ehkä myös julkaisemista. Hänen jatkuva painajaisensa: hiiret.

Renáta Balázs (s. 1994) opiskelee Unkarin kieltä ja kirjallisuutta Budapestissa ELTE:n yliopistossa ja osallistuu aktiivisesti suomalais-ugrilaisen laitoksen elämään.  Hän tykkää käydä kirjallisuustapahtumissa ja järjestää Suomeen liittyvää ohjelmaa. Kun hänellä on aikaa, hän harrastaa pilatesta, pelaa tennistä ja leikkii sanoilla eli kääntää.

Attila Molnár (1993) on Babeș—Bolyai-yliopiston frankofonisten kirjallisuuksien maisteriohjelman opiskelija. Hän on suorittanut kandidaatintutkinnon suomen ja ranskan kielestä ja kirjallisuudesta. Hän on kiinnostunut postdramaattisesta teatterista, esitystaiteesta ja  sukupuolentutkimuksesta. Vapaa-ajallaan hän tykkää kirjoittaa tv-sarjoista.

Hozzászólás

Hozzászólás